maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulu

Joulu oli ja meni. Pakkasta riitti ja uloskin täytyi pukeutua lämpimästi. Pakkasmittari kun näytti -29 astetta. Jouluherkkuja on kovasti syöty, tänä vuonna ei tullut suklaata. Joulukuusi on kaatunut ainakin 5 kertaa ja emäntä meinaa ottaa siitä hepulit. Ystävämme Miisu kävi joulupäivänä leikkimässä kanssamme. Miisu on niin ihana!

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kuusen haku

 Pakkanen sen kuin jatkuu, tänään onneksi vain -16 astetta mutta tuuli oli kova. Urho pääsi mukaan joulukuusen haku reissulle. Kylmä ei päässyt tulemaan kun on tuo turkki päässyt kasvamaan aika pitkäksi ja vielä takkikin oli päällä.
Metsässä oli hauska juoksennella, lumi meinasi vähän takkiin tarttua. Eipä näkynyt metsän eläinten jälkiä, taitavat nekin pysyä pesässään tällaisella säällä.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Pakkasaamuna pieniä tassuja paleltaa..

Tänä aamuna oli taasen pakkasta -20, eipä paljon pissilenkit kiinnostanut. Mukava on makoilla takan ääressä ja nautiskella lämmön hehkusta. Viikonloppukin meni ilman metsäreissuja. Mökillä käytiin vähän katselemassa että paikat on pysynyt kunnossa ja samalla vähän ketun jälkiä haistelemassa. Meillä kävi myös kylässä ystävämme Miisu joka on bichon frise rotuinen karvapallo. Miisun kanssa oli kiva leikkiä hippasta kun se on vielä semmonen pentu.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Tonttuilua...

Tänään pakkasta -20. Lunta on jo mukavasti ja sitä voisi tulla vähän lisääkin. Kauriille tehtiin syöttökatoksia metsään. Sisällä emäntä oli laittanut tonttuja esille ja niitä olikin mukava käydä vähän järsimässä. Tontut taitavat joutaa takkaan, niistä tuli vähän huonokuntoisia. Jännityksellä odotamme jo joulua ja kaikkia niitä herkkuja mitä joulupöydästä tipahtelee. Toivottavasti muistavat laittaa suklaat ylemmäksi, ettei käy niin kuin viime jouluna kun Sulo sai suklaarasian ja söi siitä puolet. Porukat oli ihan paniikissa ja soittelivat jo eläinlääkärille, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä.

tiistai 7. joulukuuta 2010

PÄTKÄTASSU DIESEL ELI SULO

Pätkätassu Diesel eli tuttavallisesti Sulo on karkeakarvainen mäyräkoira. Sulo on 1-vuotias Urhon pentu. Sulo on käynyt luolakokeissa ja saavuttanut kaksi B-tulosta. Keväällä on tarkoitus mennä A-kokeeseen. Sulo on myös innokas metsästys kaveri jota ei tarvitse houkutella metsälle.

KORPIKLAANIN URHO

Korpiklaanin Urho eli Urkki on 3-vuotias karkeakarvainen mäyräkoira. Urho on saavuttanut KVA-L valioarvon ja sertikin tuli näyttelystä. Urho on meidän perheen kultapoika ja luolatykki joka nauttii metsästyksestä. Urho on lauman johtaja. Urkki on myös naistenmies ja pentujakin on syntynyt jo 13 kpl.

TYYNE

Tyyne on 5-vuotias perheen sohvaperuna. Tyyne nautiskelee pitkistä unista ja kesällä auringon ottamisesta. Luolaan ei mieli tee, koska turkki menee siinä hommassa likaiseksi. Jänistä voi kyllä ajaa jos ei ole kova pakkanen tai paljoa lunta.

Tervetuloa

 Karkeakarvaiset mäyräkoirat Korpiklaanin Urho ja Pätkätassu Diesel eli Sulo
Jack Russelin terrieri Tyyne

Tässä Blogissa seurataan Urhon, Sulon ja Tyynen touhuja ja vähän myös heidän perheensä tekemisiä. Emäntä harrastaa koirien kanssa lenkkeilyä ja isäntä metsästää kaikenlaista riistaa. Perheessä on myös kaksi teini-ikäistä kakaraa.