sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kesäkuulumisia

Ihana kesä on takanapäin ja uusin voimin jaksamme taas odottaa seuraavaa lomaa. Kusti poika on muuttanut uuteen kotiin eli tarhaan kahden muun ajokoiran kaveriksi. Meidän elämä siis rauhoittui huomattavasti kun kukaan ei hypi pöydille. Tyyne on mummolassa hoidossa ja Sulo on saanut tarhaan hienon katon. Metsästyskausikin on avattu omasta pihasta saadulla supikoiralla. Mökille saatiin kesän aikana tehty vesikaivo ja nyt on sitten laiturit nostettu ja odotellaan talven tuloa. Salla on muuttanut kotoa opiskelemaan Joutsenoon ja Sallan huoneessa asustaakin nyt Puolalainen vaihto-oppilas Ola.
Kusti opettelee metsästyksen saloja.