maanantai 9. toukokuuta 2011

Äitienpäivä

Ilma sen kuin komistuu ja lämmintä on melkein parikymmentä astetta. Illat sujuvat jääkiekkoa katsellessa ja jännätessä. Joka keväistä  piha suunnittelua on tullut taas harrastettua ja puskat ovat vaihtaneet taas paikkaa. Kotaa suunnitellaan pihalle, kunhan naapurit antavat luvan. Naapureiden iloksi koirat ovat ottaneet tavaksi haukkua pihalla kaikelle mahdolliselle, sen vuoksi haukunestopantoja on laitettu tilaukseen jokaiselle karvakuonolle.  Sunnuntaina kävimme viettämässä äitienpäivää mökilla. Komea kurki pariskunta oli matkan varrella. Äitienpäivänä saimme Tyyne tyllerön kotiin. Tyyne oli mummolassa evakossa kun hänellä oli juoksut ja pojat eivät antaneet hänen olla rauhassa.
Mökillä aika kuluu nopeasti, laitoimme koirille juoksunarun ja suunnitttelimme taas kerran puiden harvennusta. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus viettää mökillä ensimmäinen yö (tänä vuonna) kunhan Kuopion erämessuilta sinne joudutaan.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Vappu

Urho lähdössä hommiin.
 Vappuna oli hiukkasen liian kylmä ilma, että olisi voinut kesähepeneissä kulkea. Mitäs meidän perheen vappuun kuuluikaan. Puuhommia... Sulo ja Urho pääsivät vuoropäivinä mukaan ja saivat juosta pelloilla ja metsässä irti sinä aikana kun meikäläiset halkoivat ja pinosivat puita.
Tällainen pino saatiin toisena päivänä aikaan. Vielä olisi muutamaksi illaksi hommia. Piha on saatu haravoitua ja kasvihuonekin on puhdistettu. Sieltä ei puutu kuin uudet mullat. Nyt voi siis kesä alkaa.