tiistai 20. joulukuuta 2011

No onkos tullut kesä...

Eipä ole lunta paljon näkynyt, taidamme saada joko vähä lumisen tai mustan joulun. Minä en mustaa joulua muistakaan ennen olleen. Päivät täytyy vielä töissä ahertaa ennenkuin voi rauhoittua joulun viettoon.
Metsästys rintamalla on ollut hiljaiseloa. Ilvestä oli tarkoitus viime viikonloppuna metsästää mutta ilmat eivät oikein suosineet ja siksi metsästystä siirrettiin parempaan ajankohtaan. Nyt saavat koirat ja metsästäjätkin jo alkaa rauhoittumaan joulurauhan viettoon.

                           Takkuturkit toivottaa RAUHALLISTA JOULUA!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Joulu tulla jollottaa...

Joulu se sieltä jo ovella kolkuttelloo, mutta mitä tapahtuu kotona?
Tyynen juoksut ovat lopuillaan ja viikonloppuna kokeillaankin josko hän voisi palata mummilasta kotiin. Tyyne on pikkuisen pyöristynyt mummin hyvässä hoidossa. Mummi sanoikin että kun Tyyneltä kysyy onko nälkä niin se nyökkää ja katsoo anovasti? Onhan sille silloin annettava ruokaa. Tyynellä on ollutkin mummilassa seuraa kun Kimmon veljen lapset Emilia 6v. ja Ilmari 4v. ovat häntä hoitaneet.

Viikonloput ovat menneet pikkujouluja juhliessa, mutta metsästystä unohtamatta. Aamulla ei ole kello vaan soinut kovin aikaisin. Sulo sai kaksi supia viikonloppuna eli ei ole juhliessa mennyt aika. Korvaan tuli aikamoinen isku ja siinä onkin ihan kunnollinen rahka, mutta ei se menoa haittaa.

Urho sai taas eilen kokeilla ajohommia, mutta taisi olla suurin ihmettelemisen aihe tuore lumi. Siitä se talvi tulee ja lumikin tulee taas tutuksi. Urhon "etutukka" on niin pitkä, että sille kyllä nauraa supikin joten se täytyy alkaa nyppiä mahdollisimman pian.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Urho, Vallu ja supi.

Viikot vaan vierivät eteenpäin ja kohta ollaan jo joulussa. Viikonloput ovat menneet erilaisten harrastusten parissa. Viime viikonloppuna kävimme Jyväskylän koiranäyttelyssä katsomassa miten Urhon pennut pärjäsivät.

Vallu ja supi
Tänään Urho oli taas vauhdissa. Ladon alla oli melko laaja luolasto ja Urho teki taas työnsä hyvin ja sai sieltä supin. "Tyhjään" luolaan laitettiin sitten Vallu (Evening`s Valentin) jolla ikää vasta 9 kuukautta ja kuinka ollakaan sieltä löytyi toinen supi. Vallu haukkui nuoruuden innolla noin tunnin verran (välillä vähän pelottikin) jonka jälkeen otettiin Vallu luolastosta ulos ja laitettiin Urho taas hommiin. Urho työsti supia vielä noin 2 tuntia jonka jälkeen supi saatiin ulos.
Miehet olivat taas etsineet hyvän luolaston ja soittivat sitten meille naisille, että tulkaa kahtomaan kun koirat tekevät työtään. Meillä Minnan kanssa aseina olikin pelkät kamerat. Kivaa tämä metsästys!
Urho luolastosta tulleena
Urho pääsi kotona mäntysuopa pesuun ja luultavasti Vallulla oli sama homma edessä. Nyt ulkona sataa lunta ja toivotaan että lumet pysyy maassa!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kauriin perässä

Kahtena viime sunnuntaina ollaan juostu koirien kanssa metsällä. Viime sunnuntaina saaliista ei paljon tullut mutta päivä oli muuten  todella onnistunut. Urho ajoi kaurista aamupäivällä äänen kanssa noin 40 minuuttia. Sulo ajoi kaurista iltapäivällä  yli tunnin mutta ilman ääntä. Karhu oli taas viikolla vieraillut mehiläispesillä ja sen jälkeä käytiin ihmettelemässä. Paljon saatiin raitista ilmaa ja mukava oli nuotiolla istuskella ja makkaraa paistella.
Tänään Kimmo oli taas poikien kanssa metsällä ja Urho oli taas ajanut kauriita noin 40 minuuttia. Taitaa poikaa kiinnostaa ajohommat juuri tuon 40 minuutin verrran ja sitten on jo muut hommat mielessä. Eilen käytiin ladon alusia tarkistamassa ja vanhoja pesiä katsastamassa. Tyhjät olivat pesät eli turha reissu mutta tulipahan tehtyä.
Tyyne ei ole nyt ollut metsällä mukana mutta tänään hän pääsi mökille puuhommiin ja kyllä olikin tytöllä virtaa, kun sai pitkästä aikaa juosta vapaana.

Sulon nyppiminen on loppusuoralla enää on pää ja häntä nyppimättä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Raitisilma metsästystä


 Kimmo kävi viime viikonloppuna kavereiden kanssa  Lieksassa lintumetsällä.
Aamuauringossa loikoileva haulikko

Tänä aamuna kävimme Urhon ja Sulon kanssa muutaman ladon alusen tarkistamassa ja pari pesää  kunnostamassa. Aamulla saalista ei saatu, mutta raitista ilmaa sitäkin enemmän.
Iltapäivällä ajokoira Pimu ajoi kaksi supia liikkeelle ja Sulo sai hoitaa loput hommat. Oli siinä käydä huonosti kun Sulo oli hukkua pieneen suolampeen. Mutta loppu hyvin ja koira nukkuukin nyt tyytyväisenä sohvalla ja  katselee luultavasti supi unia.
Sulo on nyt saanutkin hyvin syttyjä supi hommiin, liekö ollut hyväksi että naapurin kissa hyökkäsi lenkillä Sulon kimppuun...
Ei siis mennyt tämä päivä ihan hukkaan saatiin niin raitista ilmaa kuin pari supiakin!

tiistai 13. syyskuuta 2011

Urho avasi metsästyskauden

Urho avasi eilen metsästyskauden juoksemalla supin kiinni. Metsätiellä nähtiin supi juoksevan tien yli ja laitettiin Urho perään. Kohta sieltä haukkuminen jo kuuluikin ja laitoimme sitten Tyyne tyllerön kaveriksi. Koirien yhteisvoimin ja Kimmon pienellä avustuksella Supi pääsi paremmille metsästysmaille. Koiruudet pääsivät pesulle ja sitten uni jo maittoikin.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

SOMAKA:t sporttileirillä Kroatiassa!

 SOMAKA:t eli SOrmuset, MArtinsenit, KAuhaset
 Sporttileirillä harrastetaan siis kaikenlaista urheilua ja tässä ollaankin rafting reissulla!
 Oma urheilulajinsa on myös nestetasapainosta huolehtiminen. Kun lämpötila nousee yli 35 astetta niin nestettä täytyy nauttia riittävä määrä päivän aikana. Määrästä on oltava aika tarkka ettei tule nautittua liikaa koska silloin voi oireina olla lievää pahoinvointia ja päänsärkyä. Onneksi SOMAKA:t ovat Suomessa harjoitelleet oikeaa nesteytystä joten ongelmia ei esiintynyt!

Ei käytösvalio mutta käyttövalio!

Sulo on vihdoin saavuttanut lut-valioarvon. Ristiinassa pidetyissä lut-kokeissa Sulo sai tulokseksi A49. Täydellinen suoritus muuten mutta vähän hidas hiekkaesteen kaivaminen. Mamma on ylpeä pikku pojastaan!
Metsästyskausi on aluillaan ja toivotaan että pojat ja Tyyne pääsevät kunnon hommiin mahdollisimman pian.


sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Naapurisopua?

No niin se vaan naapurisopu on mennyttä.
Sulo antoi kissalle kyytiä niin että me ollaan nyt sitten maksumiehinä. Onneksi kissa on vielä hengissä, mutta näyttelyyn se ei kuulemma voi enää mennä. Kyseessä on siis joku ihan rotukissa. Sulo selvisi itse vähällä, muutama ruhje korvassa.
Huomenna aamun sarastaessa tämä perhe ryntää vakuutusyhtiöön ja ottaa sellaisen vakuutuksen että kattaa ihan kaikki koirien ja lasten toilailut!
On varmaan muutettava maalle että koirat ei häiritse naapureita. Onneksi metsästyskauteen ei ole enää pitkä aika ja koirat saa purkaa ylimääräiset energiansa jäniksen perässä juoksemiseen. Jospa sitten kissat jäisivät rauhaan...
Ajatellaan positiivisesti ja toivotaan  tämän olevan hyvä merkki Sulon tulevalle syksyn koetukselle ja A-kokeelle. Jospa saataisiin pojasta vielä käyttövalio leivottua.

Huh hellettä

 Kesä se vaan jatkuu, mutta minun lomat on nyt lusittu (muutamaksi viikoksi). Kesällä ei ole ennättänyt paljon kirjoittelemaan on ollut niin paljon muuta touhua.
 Mökillä on käyty kalastelemassa, yleensä joku koira on ollut laiva koirana mukana. Maalle rakennettiin koiratarha, jossa pojat voivat olla hoidossa ollessaan.
Sulo taas karkasi omasta pihasta ja eikös se löytynyt naapurin kissan kimpusta. Naapurisopu taitaa olla nyt virallisesti mennyt.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Äitienpäivä

Ilma sen kuin komistuu ja lämmintä on melkein parikymmentä astetta. Illat sujuvat jääkiekkoa katsellessa ja jännätessä. Joka keväistä  piha suunnittelua on tullut taas harrastettua ja puskat ovat vaihtaneet taas paikkaa. Kotaa suunnitellaan pihalle, kunhan naapurit antavat luvan. Naapureiden iloksi koirat ovat ottaneet tavaksi haukkua pihalla kaikelle mahdolliselle, sen vuoksi haukunestopantoja on laitettu tilaukseen jokaiselle karvakuonolle.  Sunnuntaina kävimme viettämässä äitienpäivää mökilla. Komea kurki pariskunta oli matkan varrella. Äitienpäivänä saimme Tyyne tyllerön kotiin. Tyyne oli mummolassa evakossa kun hänellä oli juoksut ja pojat eivät antaneet hänen olla rauhassa.
Mökillä aika kuluu nopeasti, laitoimme koirille juoksunarun ja suunnitttelimme taas kerran puiden harvennusta. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus viettää mökillä ensimmäinen yö (tänä vuonna) kunhan Kuopion erämessuilta sinne joudutaan.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Vappu

Urho lähdössä hommiin.
 Vappuna oli hiukkasen liian kylmä ilma, että olisi voinut kesähepeneissä kulkea. Mitäs meidän perheen vappuun kuuluikaan. Puuhommia... Sulo ja Urho pääsivät vuoropäivinä mukaan ja saivat juosta pelloilla ja metsässä irti sinä aikana kun meikäläiset halkoivat ja pinosivat puita.
Tällainen pino saatiin toisena päivänä aikaan. Vielä olisi muutamaksi illaksi hommia. Piha on saatu haravoitua ja kasvihuonekin on puhdistettu. Sieltä ei puutu kuin uudet mullat. Nyt voi siis kesä alkaa.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kevättä odotellessa!

 Pääsiäisen alkupäivät menivät remonttihommissa. Olimme ystävien luona tapetoimassa. Mukavaa on tehdä remonttia yhteistuumin. Ennätimme käydä myös mökillä puuhommissa ja matkalla sinne näkyi joutsenia pellolla.

 Sulo on saanut uuden ilmeen. Karva on nypitty jo aikaa sitten ja uusi turkki on jo kasvamassa.









Kotona on harjoitettu haravointia.  Sulosta ja Urhosta on ollut mukavaa käydä sotkemassa haravoidut kasat. Sulo on ollut  tarhassa päivät ja joutunut siellä pitämään haukkupantaa.
Sulo ottaa aurinkoa

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Nyppii...

Sulo pörröturkissa.
Sunnuntaina Kimmo oli Sulon kanssa supin pesiä etsimässä. Saaliiksi tuli yksi supi vanhan rakennuksen alta. Sulo oli toiminut supin edessä hyvin.






Sulon nyppiminen aloitettiin tänään. Pää on nyt nypitty ja huomenna taas jatketaan. Tarkoitus on saada nypittyä viikonloppuun mennessä. Karvaa kaverissa on ja työn jäljen näkee samantien. Sulo antaa hyvin nyppiä, köllöttelee vaan sohvalla. Herkun se muistaa vaatia kun nyppiminen lopetetaan.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Samulin rippijuhlat

 Samulin rippijuhlia vietettiin sunnuntaina Suonenjoen kirkossa. Tässä vielä vähän jännittää miltä se leipä ja viini maistuu. Suurin työ on jo takana ja nyt vaan nautitaan juhlista.
 Rippilauluna oli tilkkutäkki.


Ryhmä joka antoi opetusta ja otti meidän lapset suojaansa leirillä eli Pekka, Eki, Vilma, Salla, Maria, Aleksi ja Jussi

 Samuli kummitätien keskellä eli Sari ja Katri, jotka ovat huolehtineet vanhempien kanssa uskonnollisesta kasvatuksesta...
Juhlat olivat onnistuneet, kiitos kaikille ystäville ja sukulaisille jotka pääsitte juhlimaan meidän nuoren suurta juhlapäivää!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Lomalla

Kaunispään laella
 Loma alkoi Saariselällä kauniissa säässä. 10 tunnin automatka meni kaikilla mukavasti. Ensimmäisenä lomapäivänä kävimme Kaunispään laella maisemia ihailemassa.



Ruma kurulle lähdössä


Eräänä päivänä lähdimme lumikengillä samoilemaan tuntureille.
Määränpäänä oli Ruma kuru. Lähtiessämme ei arvattu että
matka tulisi olemaan aika rankka.





Maisemia matkan varrelta








Maisemat olivat aivan ihania ja auttoivat jaksamaan kohti määränpäätä.
Sulo "haistoi" poroja








Matkalla nähtiin paljon poroja ja Sulo olisi ollut innokas niitä jahtaamaan.






Tuntureiden laella tuuli aikalailla.

Vihdoinkin perillä Ruma kurussa. Makkarat syötyämme ja oluet juotuamme olikin enää matka kämpille. Yhteensä matkaa kertyi n.12 km. Reissu oli sen verran rankka että Sulokin nukkui rauhallisesti koko illan ja yön.

Kävimme myös kiipeämässä Kiilopään huipulle ja sielläkin olivat upeat näkymät. Hiihtoakin tuli harrastettua ja Kimmo hiihteli mehtäsuksille tunturilta tunturille. Loma oli aivan ihana ja Saariselän maisemia tulee ikävä. Ehkä me menemme sinne joskus uudestaan, vaikka ruska aikaan vaeltamaan....

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Loma alkaa vihdoinkin!

Nyt se sitten alkaa se kauan odotettu loma. Kaikki takkuturkit ovat lomailemassa.
Nuoret lähtevät rippileirille, Tyyne meni anoppilaan, Urho lähti maalle mummolaan ja Sulo pääsee minun ja Kimmon kanssa Saariselälle hiihtämään ja lumikenkäilemään.

Tyynellä on ruokaisat oltavat anoppilassa kun anoppi antaa kuin pienelle lapselle evästä, sen vuoksi Tyyne onkin pitänyt pientä laihdutuskuuria jo ennakkoon.

Urho saa maalla juosta vapaasti pihassa ja haistella jäniksen ym. muiden eläinten jälkiä. Kissoja maalla on kaksi ja ne jos sattuvat tulemaan Urhon eteen niin kilpajuoksu voi alkaa.

Urho mummolassa "kaivauksilla"
Sulolla on huomenna kymmenen tunnin automatka Saariselälle, mutta onneksi perillä on odotettavissa kaikkea mukavaa puuhaa. Sulo pääsee mukaan niin hiihtolenkille kuin lumikenkäilemäänkin.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Viikonlopun viettoa.

Viikonloppuna vietimme pakkaspäiviä. Päivällä kävimme tosin lumikenkä kävelyllä. Urho pääsi lauantaina mukaan, Sulo ja Tyyne joutuivat tyytymään tavalliseen lenkkeilyyn. Mutta sunnuntaina olikin sitten Sulon vuoro.

Lauantai-iltana kävi ystävämme Miisu kyläilemässä ja ensimmäistä kertaa myös Tyyne leikki Miisun kanssa eikä vaan murissut. Leikit sujuivat vauhdikkaasti ja ystävykset olivatkin loppuillan rauhallisesti kun jokainen nukkui omassa nurkassaan.

Salla oli viikonlopun Saunaniemessä isosleirillä ja sunnuntaina hänet "vihittiin"  isoseksi. Puolentoista vuoden opiskelu isoseksi sai herkän ja kauniin päätöksen kirkossa. Nyt hän sitten pääsee hiihtolomaviikolla Saariselälle rippilapsia paimentamaan.                                      

maanantai 14. helmikuuta 2011

pakkasta, pakkasta, paljon pakkasta

 Pakkanen sen kuin paukkuu. Tässä ollaan vietetty
viikonloppuja Ukkohallassa lasketellen ja/tai  mummolassa makoillen. Jokainen takkuturkki on löytänyt pakkasella oman mielipaikan missä päiviänsä viettää. Urhosta on mieluisinta makoilla sohvalla, tässä kuvassa hän löytänyt kaukosäätimen ja säädin on kyllä sen näköinen että se on välillä käynyt suussakin.
 Sulo taas tykkää olla sohvan alla. Sieltä voi löytää vaikka toisilta unohtuneen luun, tai jos ei luuta niin pölyä ja sukkia siellä ainakin on.

Neiti hienohelmasta Tyynestä on mukavinta maata kuivausrummussa, varsinkin jos sinne on jäänyt lämpöiset pyykit. Samalla siitä on hyvä vahtia ajaako pihaan autoja ja alkaa niitä haukkumaan. Joskus haukkuminen kuuluu tien päähän asti kun Tyyne kuulee että äippä on tulossa töistä.

Metsäsuksilla kun hiihtelee tai lumikengillä kävelee koiran edessä, niin kyllä se mäyräkoirakin perässä tulee. Pakkanen vaan on paukkunut -30 asteessa joten aamutuimaan ei mieli ulos tee. Lumiset maisemat ovat kyllä kauniita... Jäämme siis odottelemaan lämpimämpiä ilmoja!

maanantai 17. tammikuuta 2011

Hiljaiseloa

 Talvi vaan jatkuu, pakkasta ja lunta on ollut riittävän paljon. Takapihalle on pitänyt tehdä polkuja, että koirat pääsevät siellä juoksentelemaan. Puut ovat olleet kauniita, kuin veistoksia. Aika on mennyt sisähommissa, välillä vähän pesiä etsiessä.
Sulon sisko oli valioitunut luolilla. Isä Urho on ylpeä lapsestaan.
Ulkona takki on ollut tarpeen ja autossa matkustaessakin se on ollut päällä. Kuten Sulolla alla olevassa kuvassa.
Pakkasta parhaimmillaa tai pahimmillaan -32

maanantai 10. tammikuuta 2011

Lunta, lunta ja lunta

Urho odottaa nyppimistä ja karvaa kyllä riittää.
Lunta on satanut monta päivää ja nyt pääseekin jo hyppäämään takapihalta vapauteen. Lunta on jo sen verran paljon että on turha yrittää kettua tai jänistä ajaa, ei siellä pääse liikkumaan kuin pitkäjalkaiset. Koti hommia on puuhailtu, joulu viety pois ja Urhon nyppiminen aloitettu.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Uusi vuosi

Uuden vuoden aattona  Sulo pääsi supi hommiin ja saaliiksi saatiin kaksi supia. Metsästys on Sulon mielestä kivaa mutta pesulle kun joutuu aina sen jälkeen niin se ei olekaan niin mukavaa. Onneksi selvittiin tästä reissusta vain pienillä kolhuilla, ei ollut kuin mahassa pieniä ruhjeita joihin ei tarvinnut edes lääkitystä.







Pesun ja kuivaksen jälkeen sitä onkin raukea olo ja
voi alkaa sohvan päälle köllöttelemään.
 Uuden vuoden raketit ei meitä häirinneet vaan uni maistui hyvän metsästyspäivän jälkeen.