Sunnuntaita ollaan vietetty lumisissa merkeissä. On ihanasti lunta satanut ulkona ja koiruudet ovat innoissaan. Sulo oli tänään metsällä ja tarkoitus oli saada jänis aju, mutta kuinkas sitten kävikään Sulo kyllä sai ajon mutta ajettavana olikin hirvi. Sulo ajoi hirveä tunnin verran. Pojan tassut olivat vähän kärsineet ajun jäljiltä.
Pojat on eristetty tällä hetkellä eri huoneisiin koska Sulo yrittää olla kinginä ja tappelua pukkaa päivittäin. Kovasti harkitsemme eri vaihtoehtoja miten koirien kanssa toimitaan.
Odottelemme jo joulua ja ihanaa lomaa Ylläksen maisemissa.
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Tylsää...
Istun tietokone kurssilla ja aikani käy tylsäksi joten joutaa vähän bloggaamaan. Mitä meille kuuluu? Aika kuluu siivillä ja välillä on käytetty koiria metällä mutta melkeinpä se elämä on ollut kotona puuhastelua. Joulua jo aletaan odotella ja kotiin on saatu jouluvalot/talvivalot viritettyä. Sulolla taitaa olla murrosikä menossa, koska se ärhentelee Urholle päivittäin. Poikien elämä eristyksissä siis jatkuu edelleen. Ensimmäiset pikkujoulut on jo vietetty.
torstai 11. lokakuuta 2012
Parturissa
Pojat kävivät taas kerran parturissa.
Ensimmäisenä oli vuorossa Urho. Välillä nypittiin (Katja nyppi) myös otsalampun valossa kun tuuli vei sähköt.
Seuraavalla viikolla oli sitten Sulo suloisen vuoro.
Sulo otti nyppimisen rennosti ja välillä kyllä vähän ärsytty kun pyllystä nypittiin tuumasi Sulo.
Nyt on pojilla hienot turkit, kiitokset kuuluvat KATJALLE!
Tyynekin on päässyt luolahommiin. Pikkasen oli tyllerö pulleassa kunnossa ja joutuikin kaivamaan ihan topakasti että pääsi supin kanssa "leikkimään".

maanantai 3. syyskuuta 2012
Kesällä
Laivakoira Urho oli kesän aikana Kimmon kalakaverina useamman kerran. Urho osaa olla hienosti veneessä ja tässäkin hän odottaa kun isäntä suluttaa kanavalla.
Samuli, Kimmo ja Satu kävivät autoilemassa/pyöräilemässä Viron puolella.
Salla neiti vietti 18-vuotis synttäreitä Istanbulissa ystävien kanssa.
Koirien kanssa mökkeiltiin ja lenkkeiltiin. Kesää odoteltiin. Lomaa vietettiin. Syksyn tullen sieniä keräiltiin ja koirat ovat jo päässeet metsään juoksentelemaan.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Aurinko ohjaa tassujen pohjaa
Sulolla oli trimmauksen tarvetta, suloinen hän on vaikka turkki olisi ylipitkä.
Viikonloppuja on mökillä jo vietetty.
Verkot on ollut Kuvanssissa ja kalaakin on saatu.
Koiruudet ovat nauttineet kun ovat saaneet mökillä juosta vapaana ja kaivella kantojen alusia.
Välillä on koirat joutuneet juoksunaruun kun ovat naapurin koirien kanssa yrittäneet tehdä liian läheistä tuttavuutta.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Urhon kesäturkki.
Urho-poika on sitten komea vanha herra. Tässä ollaan vielä talviturkissa.
Mikä hurmuri, oikea sydäntenmurskaaja!
Ihan tulee lastenohjelmasta karvakuonot Ransu mieleen.
Piha on sulanut ja siellä onkin paljon haisteltavaa. Pihalta löytää kaikkea kivaa talven jäljiltä! Nyt ei ole parta edessä kun pihalla kaivaa äitin mieliksi kuoppia. Saapahan nurmikko happea ettei pääse sammal kasvamaan...

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
AVAJAISET
Vihdoinkin urakka on valmis. Uuden Värisisilmän avajaisia juhlittiin perjantaina 13 päivä. Päivämäärä ei tuonut huonoa onnea, kävijöitä oli melkein 800.
Ennen kello kymmentä oli vielä vähän valmistelemista ja juoksu jalkaa paikkoja laitettiin vielä kuntoon.
Kakkutarjoilussa alkaa jo hymyilyttää, kun jono oli ovelle asti.
Illalla kun ovet sulkeutuivat kaikki näytti taas tyynen rauhalliselta. Päivä oli raskas, mutta onnistunut ja kaikki olivat hyvällä tuulella.
YSTÄVILLE SUURET KIITOKSET KAIKESTA AVUSTA!
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Liikkeellä
Illat ja viikonloput ollaan "askarreltu" uuden liikkeen parissa. Loppu alkaa olla jo käsillä ja viralliset avajaiset luvassa parin viikon päästä.
Tässä vielä laitellaan hyllyjä paikalleen, mutta nyt niissä on jo maalipurkkeja
Takkuturkkejakaan ei olla unohdettu ja heidän kanssaan on kyllä juoksenneltu jäällä ja metsässäkin.
Urhon nyppiminen on hyvässä vauhdissa!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Viikonlopun villitykset
Onnea Jari ja Milli hyväksytystä Lume kokeesta!
Sulo oli aika väsynyt kokeen jälkeen. Olisiko tullut raitisilma "myrkytys".
maanantai 20. helmikuuta 2012
Vanhojentanssit
Salla pääsi perjantaina tanssimaan vanhojentansseja. Tanssit sujuivat hyvin vaikka taisi jännittää niin tyttöä kuin äitiäkin. Tässä pari kuvaa prinsessasta ennen tansseja.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Lomalla
Kävimme viime viikonloppuna lomailemassa Vuokatin upeissa maisemissa.
Pakkasta oli ihan riittävästi mutta se ei tahtia haitannut.
Hauskaa meillä oli ja nyt vaan odottelemaan seuraavaa lomaa, joka odottelee melkein nurkan takana...
Pakkasta oli ihan riittävästi mutta se ei tahtia haitannut.
Hauskaa meillä oli ja nyt vaan odottelemaan seuraavaa lomaa, joka odottelee melkein nurkan takana...
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
ILVES
Kimmo on ollut muutamana viikonloppuna ilves jahdissa, kaksi lupaa oli tännepäin annettu. Ja nyt ne on sitten saatu kaadettua. Tänään saivat 20 kiloisen otuksen.
On se vaan kaunis eläin vaikka onkin melkoinen peto!
On se vaan kaunis eläin vaikka onkin melkoinen peto!
maanantai 9. tammikuuta 2012
Rati riti ralla
Uusi vuosi ja vanhat kujeet.
Talvi on vihdoin ja viimein saapunut. Pakkasta kymmenisen astetta ja vähän on luntakin satanut.
Jouluna saatiin herkutella mummien hyvällä ruoalla ja tietenkin suklaalla. Tänä vuonna pidettiin huolta ettei koiruudet saaneet suklaata suuhunsa. Nyt onkin sitten taas hyvä aloittaa "uusi" terveellinen elämä ja lenkkipoluilla onkin ollut tungosta. Onneksi ladut ovat kunnossa ja pääsee aloittamaan hiihtokauden.
Kimmo on ollut koirien kanssa metsällä ja kauriin lihaa saatiin pakkaseen. Ilveksetkin on Jalkalan mailta laskettu.
Nuoriso on palannut koulun penkille ja omat lomatkin on taas vähäksi aikaa lusittu. Elämä jatkuu entiseen malliin.
Yrittäjäkadulle muuttava firma työllistää iltaisin ja viikonloppuisin. Myös meidän ystävätkin ovat päässeet/joutuneet auttamaan remontti hommissa. Onneksi kaikki loppuu aikanaan ja toivotaan pääsevämme uudelle liikkeellemme maaliskuun alussa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)